King & Queen of Beach
Lauantaina pidettiin HBH:n viikkokisojen lopputurnaus, jossa ratkottiin hallitsevat "kuninkaalliset" King ja Queen vuodeksi eteenpäin. Kisoihin otti osaa ennätysmäärä osallistujia molemmissa sarjoissa. Naisia oli mukana 24 pelaajaa. Määräaikaan mennessä ilmoittautuneita oli yhteensä 25 pelaajaa ja näinollen rankingin ( paras 6 ) viimeinen jouduttiin tiputtamaan valitettavasti pois. Pelisysteemi vaatii käytännössä neljällä jaollisen luvun pelaajia mukaan, että saadaan järkevä pelisysteemi aikaiseksi. Miehissä mukana oli 40 pelaajaa. Viime vuonna mukana oli 16 nais- ja 36 miespelaajaa. Hienoa oli todeta, että mukana oli paljon uusia lopputurnauspelaajia. Kesän mittaan pelattiin myös ennätysmäärä viikkokisoja ( 15 kisaa ). Maininnan arvoinen asia on, että ainoastaan yksi pelaaja osallistui kaikkiin kisoihin kesän mittaan ( Mikko Stöckell ). Mikko ei valitettavasti päässyt osallistumaan enää lopputurnauksen, joten hänet palkittiin viimeisissä viikkokisoissa pienellä palkinnolla. Onnittelut ja kiitokset Mikolle esimerkillisestä toiminnasta. Suuresta osallistujamäärästä johtuen miesten sarja jouduttiin aloittamaan jo klo 8 aamulla. Mittarissa oli asteita n. 9, kun ensimmäiset 16 urhoollista pelaajaa aloittivat pelinsä. Naiset saivat ( vielä ) tällä kertaa nukkua tunnin pidempään. Sää oli kuitenkin ajankohtaan nähden kohtuullinen ja sade haittasi vasta hiukan palkintojen jakoa kastellen palkittavat ja palkitsijat. Pelit pysyivät hyvin aikataulussa ja viimeisenä saatiin pelattua miesten finaalilohko, joka ratkesi n. 16:30.
Päivän mittaan pelattiin paljon tasaisia pelejä ja moni pelaaja olisi saattanut olla pelaamassa korkeammistakin sijoista ja vastaavasti joku vähän alemmista. Esim. naisten alkulohko D oli erittäin tasainen. Kaikki pelatut erät menivät joko kahden tai yhden pisteen erolla. Tässä lohkossa jouduttiin ensimmäisen kerran käyttämään hiukan keskusteluakin aiheuttanutta uusintasysteemiä, koska kakkostila meni jakoon ja ylemmistä sijoista pelaava piti jotekin ratkaista. Tähän oli sovittu paras viidestä pelatusta pallosta systeemi. Lohkorankingissa korkeammalla oleva sai ensin valita parin ( samasta pelatusta lohkosta ) tähän vaiheeseen. Alkuun pelattiin aloituspallo, jolla ratkaistiin valinta ( aloitus, vastaanotto tai puoli ). Toivoisinkin, että tästä asiasta jatkettaisiin keskustelua ja annettaisiin palautetta sivuillamme keskustelupalstalla. Voimme siltä pohjalta miettiä sitten ensin vuoden systeemiä. Haluan tähän kuitenkin mainita muutaman asian alustukseksi ja vähän perusteeksikin valinnalle. Ymmärrettävää toki on, että tällä tavalla, ehkä vielä 2-3 hävityn pelin jälkeen, harmittaa valtavasti. Lohkovaiheen aikana on kuitenkin kaksi täyttä erää aikaa tehdä eroa tähän toiseen pelaajaan. Aikataulussa pysymisen vuoksi ei kovin pitkäkestoista mallia voi harkita ( esim. yksi kokonainen erä ). Aiempina vuosina homma on ratkaistu paras kolmesta pallosta systeemillä.
Lopputurnaus perustuu kaavioiltaan rankingjärjestykseen, joten siksi lohkorankingin korkeammalle sijoitettu sai valintaedun. Kyseinen etu saattoi toki joissain tapauksissa olla merkittävä. Yksi systeemi voisi olla, että tämä korkeammalle rankattu olisi aina tasatilanteessa edellä. Tämä oli malli nytkin, jos ykkössija meni jakoon. Tällöin kuitenkin kumpikin oli jo saavuttanut jatkopaikan. Huomioitavaa on, että kaikki tällä systeemillä ratkaistut jatkopaikat menivät rankingissa korkeammalla olevalle. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön ja tämä sattui omalle kohdalleni, jolloin Pedro valintaetuoikeudestaan huolimatta hävisi kyseisen jatkopelin. Tällöin ei ratkottu enää kovin merkittäviä asioita, koska kyseessä olivat joko sijat 9-12 tai 13-16. Ainoastaan kaksi lohkoa , joissa oli kyse "vakavammasta" asiasta, ratkesi tällä jatkopelillä. Edellä mainittu naisten alkulohko, jossa Hanna voitti Ninan 3-2 sekä miesten välierä, jossa Jakke voitti Teron 3-1.
Naisten Queen tittelin voitti tällä kertaa Kirsi Valkeavuori. Voitto tuli lopulta yhden pisteen erolla sisko Marjasta. Kolmanneksi sijoittui viime vuoden mestari Gina Rask ja neljänneksi upeasti Sanna Kankaanpää.
Miesten finaalissa oli melkein sama ryhmitys kuin vuosi sitten ainoastaan Rannan Jukka tuli välierissä todella niukasti tippuneen Tero Niirasen tilalle.
Voiton vei ensimmäistä kertaa Hyvinkään tällä hetkellä ainoa aivan Suomen huippua biitsissä edustava Marko Ovaska. Kakkossija meni niukasti pisteen erolla Kimmo Rannalle. Kolmanneksi sijoittui miesten sarjassakin viime vuoden mestari Jari Lankinen. Neljänneksi sijoittui Kimmon veli Jukka, joten veljeksille tuli molemmille lisää menestystä Viikaribiitsin voiton jatkoksi.
Parhaimmat onnittelut uusille kuninkaallisille.
Muutamia silmiini osuneita maininnan arvoisia huomioita.
Paljon uusia pelaajia molemmissa sarjoissa.
Sannan finaalipaikka.
Huovisen Samin ja Nymanin Petun hienot nousut viime kaudesta.
Rannan Kimmo jälleen finaalissa ( jokohan ensi vuonna Kingi? )
Jakke! ainoa ikämies finaalissa.
Suuret kiitokset myös kiitoksista sekä saamastani Jukan pystistä, jota arvostan kovasti kuten myös edesmennyttä Jukkaa itseään, joka oli suuri vaikuttaja ja puurtaja Hyvinkääläisessä lentopallossa ja biitsiisäkin. Lupaan pitää pystistä hyvää huolta sen odottaessa seuraavaa vastaanottajaa.
Ruokailun yhteydessä kiitoksia paljon jaeltiinkin, mutta yksi merkittävä henkilö unohtui täysin. Petri Pedro Viitala ei ole ehkä niin paljon esillä, mutta työpanos kaikkien kisojemme järjestelyissä on todella valtava. Lisäksi selostajan ja seremoniamestarin paikka on tapahtumissa ehdottomasti hänen.
Suuret kiitokset ansaitsette te kaikki kisoihin kesän mittaan osallistuneet pelaajat. Käydessänne kisoissamme pelaamassa on ehdottomasti paras kiitos meille järjestäjille.
Lisäksi suuri kiitos.
- Webmaster Jarille. Tulokset ovat olleet todella nopeasti katsottavissa. Ilman sinua oltaisiin "kivikaudella".
- Jurylle. Tiina, Japi, Jari ja Pedro. Monista asioista on käyty hyviä keskusteluja ja aina ratkaisuun päästy.
- Uusille pelaajille. Ottakaa ensi kesänä vielä kaveritkin mukaan.
- Pelaajille, jotka viikosta toiseen jaksavat matkustaa Hyvinkään ulkopuoleltakin pelaamaan.
- Tiinalle naisten pelien hienosta pyörittämisestä.
- Naisille buffan pitämisestä.
- Arikolle suojan tarjoamisesta pelaajille taas tässäkin turnauksessa ja tulospaperitkin pysyivät kuivana.
- Naisille ja Pedrolle siitä, että koppi on ollut koko kesäni huomattavasti paremmassa järjestyksessä kuin aiemmin.
- Japille yhdysmiehenä esim. kaupunkiin ja muihin sidosryhmiin päin toimimisesta.
- Sonjalle ja Iso A:lle siitä, että ilmoittivat poisjäännistään pikinmiten. Saatiin lohkot täyteen.
- Tiina Lindholmille hienosta suhtautumisesta, vaikka sinut jouduttiinkin tiputtamaan turnauksesta. Olisit sitten vielä tullut ystävällisesti mukaan tarvittaessa kuultuasi Sonjan poisjäänistä,
- Ari Viitalalle mukaan tulosta Iso A:n loukkaannuttua, vaikka tiesitkin joutuvasi aloittamaan jo klo 8.
- Ari Lehtiselle, että hoidit kirjurin hommat, kun itselläni alkoivat pelit.
- Mikko Leinoselle. Myöhästyit aloituksesta, mutta tulit kuitenkin paikalle ja kerroit rehellisesti nukkuneesi pommiin. Jäit hienosti pelaamaan myös sijoituspelisi.
- Tatulle. Olit aamuvarhaisella jo paikalla ja pelasit täytemiehenä alkulohkon Mikon tilalla.
- Kingi Marko Ovaskalle. Kunnioitit kisojamme osallistumalla, vaikka lopukesäsi olikin biitsin päätavoitteittesi osalta vastoinkäymisiä täynnä. Toivottavasti olet ensi kesänä pokkaamassa sen SM-mitalin, jota olen henkilökohtaisesti veikannut jo pariinkin otteeseen. Hyvä pari löytyy varmasti.
- Jarille naisten puolesta kaikkien neljän kentän lanaamisesta aamuveryttelynä.
- Kaisalle hyvästä ruoasta pelien jälkeen.
- Saunamajuri Evelle.
Suuret kiitokset kaikille viikkokisojen ulkopuolisille kenttien käyttäjille. Olen suurella ilolla pannut merkille parantuneen käyttäytymisen kenttäalueella edellisiin kesiin verrattuna. ( siisteys, kenttien lanaaminen sekä sen, että lasiset juomapullot ovat pääosin vaihtuneet muovisiin tai metallitölkkeihin).
Taas on hieno biitsikesä kääntymässä valitettavasti lopuilleen, mutta syyskuussakin on vielä monta kertaa hyviä pelikelejä. Tosin illat pimenevät ja viilenevät jo nopeasti, mutta viikonloppuina voi mennä jo päivällä.
Ensi kesälle on jo nyt olemassa paljon suunnitelmia, joita Pedro vähän lauantaina puheenvuorossaan valoittikin. Suunnitelmissa on parannuksia kentille ( tolpat ), valmennustoimintaa ja paljon turnauksia sekä tietysti viikkokisat. Viikkokisat joudutaan valitettavasti todennäköisesti jakamaan miehet ja naiset eri illoille. Mielestäni tämä ei ole mukava asia, mutta uskoisin sen kuitenkin olevan itse pelien sujuvuuden ja pelaajien kannalta mukavampaa.
Kuluneena kesänä pelattiin parhaimmillaan / pahimmillaan miesten kentillä lähes kaikilla kolmea lohkoa / kenttä. Turnauksien järjestäminen ( muut kuin HBH:n sisäiset ) vaativat meiltä entistä kovempaa yhteistyötä. Kyseisiä turnauksia ei pysty kunnialla viemään läpi vain muutaman hengen porukalla. Viikkokisojen osalta meillä on kävijämäärissä mitattuna ilmeisestikin Suomen toiseksi suurin kisa heti Helsingin Hietsun jälkeen. Biitsistä kiinnostuneet nuoret 10-12 v voisivat seurailla sivujamme ja ilmoitella halukkuudestaan osallistua treeneihin. Toivoisin myös, että hiukan vähemmän biitsiä pelanneet naiset ja miehet( ehkä vain viikkokisoissamme ) ilmoittelisivat kiinnostuksestaan / halukkuudestaan muutamiin tai mahdollisesti säännöllisiinkin treeneihin ensi kesänä. Tämä auttaisi meitä kovasti seuraavaa kesää suunnitellessa. Asiasta voisi tehdä avauksen sivujen keskustelupalstalla. Tarvitsemme jatkossa uutta nuorta verta niin kentille kuin toimintaamme muutenkin mukaan.
Kuten muissakin lajeissa niin myös ( vielä ) melko pienessä lajissamme biitsissä tarvitaan niin harraste- kuin kilpatoimintaakin.
Kaikille oikein hyvää loppuvuotta ja uuden biitsikauden alun odotusta.
29.8.2010
biitsi make
Tulokset löytyvät Viikkokisatulokset & tilastot-osiosta (Valitettavasti sivujen nykyinen toteutus ei mahdollista suoraa linkkiä joten valitse: Naiset/Miehet -> <Kisat> -> Queen/King of Beach)


















